top of page
alexandr-podvalny-eGFmwUY20Ag-unsplash.jpg

Maitohygienialiitto ry

Maitohygienialiitto ry on vuonna 1960 perustettu voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka tehtävä on sen sääntöjen mukaisesti edistää korkealaatuisen ja puhtaan maidon tuotantoa,  tuotanto-olosuhteita, jalostusta, kuljetusta sekä kaupan pitämistä Suomessa.

​

Nykypäivänä tämä tarkoittaa erityisesti sitä, että liiton tärkein tehtävä on taata suomalaisen maidon laadun säilyminen maailman parhaana. 

​

Maitohygienialiitto kerää ja tuottaa kansallista tilastotietoa maidon laadusta, järjestää koulutuksia maitoalan sidosryhmille ja tuottaa neuvonnallista materiaalia maitoalan toimijoille. Liiton toimintaa rahoitetaan jäsenmaksujenkoulutustapahtumien sekä erilaisten hankkeiden avulla. Maitohygienialiiton toiminta kootaan vuosittain laadittavaan toimintakertomukseen.

 

Liiton johtokunnassa ovat edustettuina maidontuottajat, meijerit, tutkijat, valvontaviranomaiset ja kuluttajain järjestöjen edustajat. Maitohygienialiiton johtokunnan puheenjohtajana toimii dos. Suvi Taponen ja toiminnanjohtajana eläinlääkäri Meri Määttä. Johtokuntaa täydentävät asiantuntijajäsenet. 

 

Maitohygienialiiton sääntöihin pääset tutustumaan tarkemmin täältä (pdf). 

Maidon keräily ja maidon kuljetusten valvonta- koulutuspäivä  8.9.2026

Maitohygienialiitto järjestää yhteistyössä Ruokaviraston kanssa valtakunnallisen

Maidon keräily ja maidon kuljetusten valvonta- koulutuspäivän Seinäjoki Areenalla 8.9.2026 klo 9.00–15.30          

​

Kohderyhmä: Osuuskuntien ja meijereiden kuljetushenkilöstö sekä muut asiantuntijat kuten neuvojat. Valvontayksiköiden maitoalan valvontaa suorittava henkilöstö. Tilaisuus on kaikille avoin.​ 

 

Luennoilla käsitellään raakamaidon keräilyä ja näytteiden ottamista lainsäädännön näkökulmasta, omavalvontaa, maitoauton teknologiaa sekä maidon kuljetusten valvontaa.  Iltapäivällä pääsemme tarkastelemaan paikalla olevan maitoauton rakenteita valvonnan näkökulmasta. 

​

Tänä vuonna järjestämme myös erityisesti neuvojille räätälöidyn luennon

Kun maidon laatu sakkaa- DeLavalin neuvojien ja tuotepäällikön vinkit laatupoikkeamiin

​

​Ilmoittautuminen: 20.8.2026 mennessä sähköpostitse, info@maitohygienialiitto.fi​​​​​

Maitohygienialiiton uudet jäsenet vuonna 2026

12.5.2026

Toukokuussa pidettiin Maitohygienialiiton liittokokous. Uusiksi jäseniksi vahvistettiin Kaustisen osuusmeijeri, Juustoportti ja Proagria Itä-Suomi. Tervetuloa joukkoon. ​

​

Walter Ehrströmin apurahat vuonna 2026 

2.3.2026

Walter Ehrströmin säätiö jakaa apurahoja ja stipendejä elintarvikehygieniaa (erityisesti maitohygienia) edistäviä tieteellisiä tutkimuksia varten sekä matka-apurahoja opintomatkoja varten.

 

Vuonna 2026,  WE-säätiö myönsi tutkimusapurahoja yhteensä 83 498 € edestä ja matka-apurahoja 31 300 € edestä. Kokonaisuudessaan jaettavaksi summaksi muodostui 114 798 €.​​​

bottom of page